Alma Media - ketju

Petri on tehnyt uuden yhtiöraportin Almasta Q4:n jäljiltä :slight_smile:

Alma Median Q4-tulos vastasi hyvin odotuksiamme ja myös kuluvalle vuodelle tuloskasvua viitoittava ohjeistus istui hyvin ennusteidemme piirtämään tuloskasvukuvaan. Olemme tehneet ennusteisiimme pientä hienosäätöä, mitä heijastellen tarkistamme tavoitehintamme 15,0 euroon (aik. 15,50 euroa) ja toistamme lisää-suosituksemme. Nähdäksemme osake on houkuttelevasti hinnoiteltu suhteessa ennustamaamme tuloskasvunäkymään.

Rapsasta on lainattu:

Kassavirta ja rahoitusasema ovat vahvalla tasolla

Alma Median vuoden 2025 liiketoiminnan rahavirta kipusi tuloskasvun ansiosta reiluun 81 MEUR:oon (2024: 73,8 MEUR), kun taas sen orgaaniset investoinnit säilyivät maltillisella 3,8 MEUR:n tasolla. Näin ollen vuokravelkojen maksun jälkeen yhtiö teki vapaata rahavirtaa reilu 70 MEUR vuonna 2025. Tästä yhtiö toki käytti lähes 20 MEUR epäorgaaniseen kasvuun, mutta kaiken kaikkiaan liiketoiminta kerrytti varsin ansiokkaasti kassavirtaa.

Hyvää rahavirran kehitystä peilaten yhtiön nettovelka oli vuoden 2025 lopussa maltilliset 126 MEUR tai 1,3x edellisvuoden käyttökatteen verran. Siten rahoitusasemansa puolesta yhtiölle on huomattavasti kapasiteettia (150-200 MEUR) toteuttaa epäorgaanista kasvua ja maksaa kasvavaa voitonjakoa. Näin ollen yhtiön rahoitusasema ja taseen tunnusluvut ovatkin varsin vahvalla tasolla.

2 tykkäystä