Tässä ketjussa on kyllä hämmentävän hiljaista siihen nähden, että kyseessä on aika laadukas kone. Toisaalta ehkä tämä on juuri sellainen yhtiö, jota ostetaan, unohdetaan ja ostetaan joskus lisää. Ei tästä oikein saa samanlaista hypekeissiä kuin jostain kasvuyhtiöstä, eikä yhtiön isoilla omistajilla taida olla erityistä tarvetta rummuttaa osaketta, kun omaa osaketta ei tarvitse käyttää yrityskauppavaluuttana tai rahoitustarinan rakentamiseen.
Q1 oli mielestäni aika perus-Ålandsbankenia: ei mitään räjähtävää, mutta ydintekeminen kunnossa. Korkokate painuu, mutta palkkiotuotot ja IT-tuotot tukevat kokonaisuutta, ROE on edelleen hyvällä tasolla ja hallinnoitavat varat ovat vuodentakaista korkeammalla.
Tässä kiinnostaa itseä ehkä eniten se, että ÅAB ei ole pelkkä tasepankki, vaan mukana on varainhoitoa, private bankingia ja IT-liiketoimintaa. Kilpailu varakkaista asiakkaista varmasti kiristyy, mutta ÅAB:lla on pitkä historia, selkeä niche ja ilmeisesti varsin toimiva konehuone.
Pienenä miinuksena näen omistajariskin. Kun pääomistaja on jo iäkäs, on vaikea tietää mitä omistukselle aikanaan tapahtuu ja mihin osakkeet lopulta päätyvät. Se ei välttämättä ole mikään iso riski operatiiviselle tekemiselle, mutta omistajarakenteen jatkuvuus on tällaisessa yhtiössä mielestäni asia, jota ei voi täysin sivuuttaa.
Lisäksi jos Suomen kiinteistö- ja rakennussektori joskus normalisoituu, niin myös heidän asunto- ja kiinteistöpuolen rahastoihin voi tulla taas enemmän vetoa. Ei tämä mikään raketti ole, mutta laadukas, tylsä ja omistajaystävällinen finanssiyhtiö voi pidemmässä juoksussa olla juuri sellainen, jota markkina aliarvostaa siksi, ettei siitä jakseta puhua.