Aker Carbon Capture - ACC-ME

Paras hetki hypätä mukaan oli epäilemättä ennen osingon julkistamista. Irtosin itse yhtiöstä tänään tappiolla, koska en pidä sitä enää omaan sijoitussalkkuun sopivana, ja koska uskon pystyväni tuhoamaan salkkuni nopeammin muualla.

Alla kuitenkin jotain mietteitä nykytilanteesta. Painottaisin kuitenkin, että en suosittele lähtemään tähän mukaan ennenkuin koet olevasi kartalla yhtiön tilanteesta.

Yhtiöllä on tällä hetkellä kassassa 4,6 mrdNOK, mikä tekee 7,6 NOK/osake.
Osakkeen arvo on tällä hetkellä 7,4 NOK, eli yhtiö arvostetaan hieman alle sen kassavarojen. Yhtiö on eilen luvannut jakaa kassastaan 5,8 NOK/osake omistajilleen.

Kassansa lisäksi yhtiölläkin on jokin arvo, koska se yhteisomistaa edelleen 20 % yhteisyrityksestä SLB:n kanssa, jonka SLB voi joko päättää ostaa tai ACC myydä SLB:lle vähintään 1,03 mrdNOK hinnalla, mutta hinta voi senhetkisen markkina-arvoon pohjautuen olla myös tätä korkeampi. ACC:lla on myös mahdollisuus 1,36 mrdNOK suoritusperusteiseen bonukseen viimeistään vuoden 2027 aikana.

Minulla ei ole linkkiä, mutta jostain luin tänään, että Pareto olisi arvioinut tämänhetkisen kokonaisuuden hinnaksi 8,8 NOK, mikä kuulostaa järkevältä. Tämän ja ylempänä mainitun perusteella nykyinen hinta ei siis vaikuta täysin heijastelevan kokonaisuuden arvoa, mutta erinäisistä syistä johtuen tilanne on ollut sama koko yhteisyrityksen perustamisesta lähtien. Markkinat eivät hinnoittele yhtiötä sen laskennallisella arvolla ja tuntuvat arvostavan tulevaisuuden rahavirtoja huomattavalla riskikertoimella. Ei siis ole mitään takeita, että arvo tulevaisuudessakaan purkautuisi tänään nähtyä paremmin.

Edit. Mikko on linkkaamassasi blogissa kirjoittanut tänään ostaneensa jopa lisää, eli nähtävästi hän ainakin uskoo arvon vielä purkautuvan omistajalle edullisella tavalla. Jos meistä kahdesta joutuisin valitsemaan, uskoisin häntä.

9 tykkäystä