Positiivisempi Q3 vaihteeksi, hyvä niin. Toisaalta monet tulosjulkistuksessa mainitut liikevaihtoa nostaneet erät voivat olla sellaisia, että tulevina kvartaaleina palautuvat ainakin ajoittain alemmalle tasolle (softaprojektimyynnit ym).
Osavuosikatsausvideolla Sarastiasta erikseen mainittiin, että asiakaspoistumaa on tulossa tietyistä julkisen puolen asiakkaista, tästä saatu ennakkotieto. Mittaluokkaa ei kerrottu, mutta liikevaihto lyhyellä aikavälillä paineessa. Pystyykö Sarastia tehostamaan toimintaansa tämän kompensoimiseksi tai hankkimaan uusia asiakkaita tilalle nopeasti, ulkopuolisena ei pysty arvioimaan. Kilpailutukset lähtevät kunnolla käyntiin vasta tulevaisuudessa eli moni asia voi liikkua vielä eri suuntiin. Sarastian kannattavuus pitäisi nyt saada kestävälle tasolle pitkällä aikavälillä, tekoälyä/automaatiota käyttöön ja henkilökunnan määrä suhteessa liikevaihtoon ei saa ainakaan kasvaa, lisää asiakkaita saatava.