Administer - Digitaalista talous- ja palkkahallintoa

Tässä on Aten kommentit Administerin tuloksesta. :slight_smile:

Administer raportoi aamulla odotuksiamme pehmeämmät Q3-luvut. Heikko taloustilanne painoi kehitystä käytännössä yhtiön kaikissa liiketoiminnoissa, eivätkä käynnistetyt kulusopeutukset pysyneet liikevaihdon laskun perässä. Administer on kuitenkin jatkanut kulusopeutuksia ympäri konsernin ja odottaa kannattavuustrendin jälleen kohenevan Q4:stä lähtien. Asiakkaiden palkkadatan pohjalta yhtiö näkee jo pieniä merkkejä markkinatilanteen paranemisesta. Tämä auttaisi ensi vuonna kannattavuusparannuksen jatkamisessa, jonka lisäksi suuren Sarastia-yritysoston integraatio tulee olemaan ensi vuotta merkittävästi värittävä hanke. Q3-lukujen pohjalta ennusteissamme on kuitenkin tänään painetta alaspäin.