@Atte_Riikola osaatko sanoa miksi vt. toimariksi nostettiin talousjohtaja eikä vara-TJ Petri Aho?
Itsestä ainakin tuntuu erikoiselta ajatukselta, että nyt sitruuna on puristettu loppuun, mutta tekemällä vähän kikkoja voidaan tuplata/triplata liikevaihto. Tietysti, jos se tarkoittaa vaikka ohjelmistojen muokkausta ulkomaille laajentumiseen, niin voisi olla mahdollista. Kovin harva suomalaisyhtiö vain onnistuu laajentamaan toimintaansa kannattavasti ulkomaille.
Yleensä tämän tyyppinen ilmoitus ei lupaile hyvää. Tämän tyyppinen tiedotteen muotoilu harvoin liittyy henkilökohtaisiin syihin tai siihen, että tj olisi löytänyt uuden, kiinnostavamman paikan.
Erityisesti yllätyslähtö on kiinnostava sen vuoksi, että yhtiössä oli laadittu vuosi sitten uusi strategia. Oletettavasti hallitus ja operatiivinen johto oli ainakin strategian julkaistuksen yhteydessä siihen sitoutunut. Onko nyt jompi kumpi osapuoli ottanut irtiottoa uudesta strategiasta ja toinen osapuoli on tehnyt tästä eroon/erottamiseen johtaneet loppupäätelmät?
Toimitusjohtajan vaihdos kääntää oman katseeni hallitukseen ja siitä omistajapohjaan. Tietämättä syitä ja ottamatta kantaa ex-toimitusjohtajaan henkilönä, äkkilähdöt harvemmin näyttävät kovin hyvältä hallitustyöskentelyltä.
Mielestäni yksi Admicomin isoin heikkous / puute on vahvan kasvollisen pääomistajan puuttuminen. Omistaja, joka toisi mukanaan pitkäjänteisyyttä strategiatyöskentelyyn ja yhtiön kehittämiseen. Tuellaan antaisi toimitusjohtajalle rauhan työskennellä ja kehittää yhtiötä, hallituksen linjaaman strategian mukaan. Yhtiö on eräänlaisessa murroskohdassa kansainvälistymisen takia ja siksi vahvaa osaamista ja näkemystä kaivattaisiin.
Hällin aikaan yhtiö oli tunnetusti varsin riitaisa. Kun myynneistä uutisoitiin niin toivon, että tuo potti olisi päätynyt jollekin uudelle (kasvolliselle) taholle. Näin ei valitettavasti käynyt vaan rahastot pönkittivät omistustaan entisestään.
Nimitystoimikunta paljastaa hyvin ketkä yhtiötä hallitsee tällä hetkellä. Rahastot. Olen varsin skeptinen näiden tahojen motivaatiosta sekä tuomasta osaamisesta yhtiön pitkäjänteiseen kehittämiseen.
Nykyinen strategiahan julkaistiin jo melkein 2v sitten joulukuussa. Uskoisin, että näkemyseroja hallituksen/omistajien/johdon välillä voisi olla esimerkiksi kv-laajentumisen vauhdin suhteen. Siinähän on jarruteltu suhteessa alkuperäisiin ambitioihin, kun rakennusmarkkina kyykkäsi vielä odotuksia enemmän. Omasta mielestä jarruttelu ollut tähän mennessä hyvä päätös, mutta pidemmässä juoksussa kv-markkinoille on kuitenkin mentävä tavalla tai toisella.
Varmistin Aholta ja hänellä ei tuota vara-tj:n titteliä ole enää ollut hetkeen, vaikka sijoittajasivujen johtoryhmäosiossa näin lukeekin (tiedot päivitetty vuoden alussa).
@Atte_Riikola , saadaanko haastattelua/kommentteja Admicomilta tähän tj vaihdokseen liittyen?
Mielenkiintoista, mikä mahtaa olla hetkeen? Ainakin heinäkuussa julkaistussa H1-rapsassa oli nimittäin vielä Aho varatoimarina. Sinänsä merkityksetön asia, mutta jännittävää että vara-tj titteli on poistunut ajallisesti aika lähellä varsinaisen tj:n poistumista.
No ei ainakaan tässä vaiheessa. Kuten kommenttiin kirjoitin “Admicomin hallitus ei vielä kommentoinut tarkemmin toimitusjohtajan lähtöön vaikuttaneita syitä”. Yritin aamulla udella taustoja hpj:lta puhelimessa.
Tämä menee nyt vähän rikkinäiseksi puhelimeksi, kun ei viitsisi aina suoraan lyödä sanoja toisen suuhun. Mutta tulkitsen, että tuo H1-raporttiin printattu titteli on vain virheestä jäänyt vielä sinne.
Ikävää etteivät kommentoi. Epävarmuus on aina huono juttu, kuten nytkin voidaan kurssireaktiosta huomata.
Mielenkiintoista olisi myös tietää, vaikuttiko Hällin osakkeiden siirtyminen uusiin käsiin Kairisen lähtöön.
Kauppalehdessä myös saatu hpj kommentoimaan lyhyesti:
Niemi ei tässä vaiheessa kommentoi, millaista seuraavaa toimitusjohtajaa Admicomille nyt haetaan, mutta vihjaa, että päätös voi tulla jo ”lähitulevaisuudessa”.
”Me varmaan tiedotamme siitä sitten, kun se [valinta] tapahtuu, ja ehkä ei tarvitse niin kauhean pitkään odottaakaan.”
Niemen mukaan Admicomin seuraavan toimitusjohtajan päätehtävä on jatkaa yhtiön strategiatyötä ja kannattavaa kasvua.
Olisiko kuitenkin niin, että Admicomin laajentumisen sijaan olisikin laskettu, että on parempi laittaa tämä Jyväskylän hiomaton timantti lihoiksi ja ostajana luonnollisesti jokin ulkomainen yhtiö, jolla on ”hieman” eri mahdollisuudet digitalisoida kenttää. Admicomin kansainvälistyminen on edelleen ihan lapsenkengissä ja mitään ei ole tuutista tullut ulos, ellei toki lasketa hienoa bisnesjargonia.
Eli Admicom myyntiin kiitos! Niin ja ei sitä ostajaa tietenkään heti löydy vaan nyt laitetaan numerot taas kasvuun, että saadaan tuotteesta kypsä hinta. Esim. Vismalla ei taida olla Pohjois-Euroopassa enää vastaavaa tuotepalettia mitä Admicom kykenee rakentamaan, joten siitä kaupat kotiin ja kv-portit auki.
Keski-Suomalainen uutisoi rohkeasti omien tietojensa mukaan, että epäonnistuminen kansainvälistymisessä olisi johtanut tyytymättömyyteen ja potkuihin.
Makes sense.
- Maksumuuri, joskin uutisesta näkee ison osan ilman tilausta myös
Eli oliko niin että Häll halusi Admicomista osinkokoneen ja muut omistajat halusivat rohkeampaa kasvua kv-tasolla, nyt kun Häll lähti niin Kairinen jätettiin yksin haistelemaan palleja?
https://x.com/almanakka_/status/1846418009356665111
Twiitissä Tomi Lahden kommenttien perusteella yhtiökokouksessa olisi ainakin ollut erimielisyyksiä asioista
Onko jossain aiemmin mainittu, kuinka iso osuus Admicomin liikevaihdosta on kansainvälistä ? En ole ko. tietoa löytänyt mistään, tilinpäätöksistäkään.
Käsittääkseni 0%.
Kaikki asiakkaat on kotimaisia yhtiöitä.
Admicom Oyj, Sisäpiiritieto, 17.10.2024 klo 8.00
Sisäpiiritieto: Simo Leisti nimitetty Admicomin toimitusjohtajaksi 1.1.2025 alkaen
Admicom Oyj:n (”Admicom” tai ”yhtiö”) hallitus on nimittänyt Simo Leistin yhtiön toimitusjohtajaksi. Leisti aloittaa tehtävässään 1.1.2025, mihin asti toimitusjohtajana toimii yhtiön talousjohtaja Satu Helamo.
“Simo Leistillä on vahvat näytöt kansainvälisen digitaalisen liiketoiminnan johtamisesta ja kehittämisestä, strategian implementoinnista sekä tuottavuuden lisäämisestä. Hän on myös erinomainen ihmisten johtaja. Hallitus arvioi mahdollisia toimitusjohtajakandidaatteja ja totesi, että Simo on oikea henkilö johtamaan Admicomia ja toteuttamaan yhtiön strategiaa kasvaa segmenttimme johtavaksi kansainväliseksi toimijaksi,” sanoo Admicomin hallituksen puheenjohtaja Petri Niemi.
“Admicomin vahva tuoteportfolio yhdistettynä sitä täydentävään palvelutarjoamaan sekä osaava henkilöstö luovat erinomaisen pohjan kasvulle sekä Suomessa että kansainvälisesti. Olen nähnyt useiden eri toimialojen tuottavuuden kasvua ja strategista uudistumista digitaalisen teknologian avulla. Admicomin arvolupaus ”mahdollistaa kannattavampaa, vastuullista ja oppivaa rakentamista” tarjoaa valtavasti mielenkiintoisia mahdollisuuksia luoda arvoa asiakkaille, työtekijöille sekä osakkeenomistajille. Olen erittäin kiitollinen Admicomin hallituksen luottamuksesta enkä malta odottaa, että pääsen yhdessä admicomilaisten kanssa tekemään seuraavaa vaihetta yrityksen strategiassa”, sanoo Simo Leisti, Admicomin uusi toimitusjohtaja.
Leisti on koulutukseltaan tekniikan diplomi-insinööri Lappeenrannan teknillisestä yliopistosta, pääaineenaan tuotantotalous ja kansainväliset toiminnot.
Leisti on toiminut aikaisemmin Futurice Groupin toimitusjohtajana vastaten yhtiön globaalista operatiivisesta johtamisesta sekä strategisesta suunnittelusta ja toimeenpanosta. Aiemmin hän on toiminut merkittävissä kansainvälisissä johtotehtävissä muun muassa Fujitsulla, Cisco Systemsillä ja IBM:llä.